Surmankarin vangit on nuortenjännäri kempeleläisten kaverusten seikkailuista Kempeleessä, Perämeren vesillä ja Iijoen suistossa. Tarina tempaa mukaansa niin pojat kuin tytötkin.

Kesäloman alkaessa 14-vuotiaat luokkatoverit Anssi, Marko ja Samppa sekä Anssin 11-vuotias pikkusisko Elli lähtevät maalaamaan Markon yksinhuoltajaäidin suvun omistamaa huvilaa Iin Tangonsaareen. Markon Englannissa asuvan tiedemies-isän pitäisi olla heitä vastassa, mutta perillä käy ilmi, että hän kadonnut salaperäisellä tavalla. Kun Iijoen suiston saarilla ja vesillä tapahtuu muutakin merkillistä, ystävykset päättävät ottaa selvää, mistä on kysymys. Siitä käynnistyy huikean jännittävä seikkailu, jonka aikana toverusten rohkeus, nokkeluus ja kunto punnitaan monta kertaa.

Ari Paulowin ensimmäinen nuortenromaani Surmankarin vangit on perinteinen seikkailutarina ja kunnianosoitus Enid Blytonin Viisikko-sarjalle, johon tarinassa myös viitataan.

Alkuasetelmassa kempeleläiset kaverukset Samppa, Make, Anssi ja Elli saavat kesätyöpestin Maken äidiltä, jonka suvun kesänviettopaikan Kuuselan remontointiin heidän on määrä osallistua. Kesäpaikka sijaitsee Iijoen suistossa ja matkan sinne nuoret taittavat moottoriveneellä, ruorissa on kokenut ja rauhallinen merenkävijä Samppa. Menomatkalla myrsky yllättää heidät ja matka katkeaa Kiilasaareen. Siellä outo tapahtumasarja saa alkunsa ja jatkoa on luvassa Kuuselassa, kun paikalla ei odotetusti olekaan Maken isä, vaan ainoastaan kirvesmies Janne Mankila.

Pian nuoret kuulevat alueella liikkuneista varkaista. Varkauksien ympärille rakentuvat mysteerit ovat osa suurempaa kokonaisuutta, jonka ratkaisemisessa nuoret yhdistävät osaamisensa ja voimansa.

Juoni rakentuu kuin varkain. Tunnelma tihenee pikkuhiljaa ja sinne tänne näennäisen huolimattomasti ripotellut johtolangat herättävät myöhemmin oivalluksia. Huippukohdassa tarina räjähtää trillerimäisiin kohtauksiin.

Ne seikat jotka kirjan alussa huvittavat ja hieman ärsyttävät, osoittautuvat karmivien huippuhetkien lähentyessä varsin turvallisiksi ja tarpeellisiksi: kertojaa ei ole häivytetty, niinpä syntyy vaikutelma hahmosta, joka kertoo tarinaa etäisen matkan päästä tehden väliin isällisiä huomioita henkilöhahmoista.

Erityisesti pidän Janne Mankilan hahmosta. Ristiriitaisen kirvesmiehen ja hänen historiansa kuvauksessa tyypillisen hyvän ja pahan vastakkainasettelun sijaan tavoitellaan sävyjä, joissa on ymmärryksen ja empatian ituja.

Dialogissa on runsaasti puhekielestä tuttuja täytesanoja ja päätteitä. Niitä olisi kannattanut hieman karsia luettavuuden helpottamiseksi. Maisemakuvat ihastuttavat ja pysähdyttävät: ”Taivaanrannasta nousseet violetinväriset pilvet olivat jo paljon lähempänä. Nyt niiden alareunasta roikkuva tuhkanharmaa sadeviitta ulottui merenpintaan saakka.”

Pia Ronkainen, Kaleva

Oululainen Ari Paulow on laajentanut kirjallista reviiriään ja julkaissut ensimmäisen nuortenromaaninsa Surmakarin vangit. Kirjassa liikutaan Perämeren rannikolla, jonka saaristo tulee hyvin tutuksi tarinan edetessä.

Samppa, Make ja Anssi ovat 14-vuotiaita kaveruksia. Kesäloma on juuri alkanut ja todistukset saatu. Mitään ihmeellisiä kesäsuunnitelmia ei pojilla ole, ja siksi he yllättyvätkin, kun Maken äiti tekee heille ehdotuksen: lähtisivätkö pojat tuttuun kesäpaikkaan maalaustalkoisiin eikä ilmaiseksi, vaan rahaakin siitä tulisi ihan mukavasti. Mukaan on kuitenkin otettava Maken pikkusisko 11-vuotias Elli.

Ei muuta kuin menoksi, kun kotijoukotkin antavat luvan. Sampan isä antaa vielä moottoriveneen, jolla matka taittuisi nopeasti. Kun he saapuvat Kuuselaan, Maken äidin lapsuuskotiin, he huomaavat, että kaikki ei ole kohdallaan.

Missä on Maken tutkijaisä-Ed, hänenhän piti olla paikalla? Nuoret tekevät tutkimusretkiä ja kuulevat, että paikkakunnalla on liikkunut varkaita, jotka ovat vieneet kesäpaikoista kaikkea arvokasta. Voisiko varkailla olla yhteyttä Edin katoamiseen? Pian Samppa kavereineen huomaa, että heillä on vastassa rikollisliiga, joka ei ole kiinnostunut pikkutavaroista vaan jostakin aivan muusta.

Surmakarin vangit on seikkailukirja, jossa lukija pääsee seuraaman paitsi huikeaa venematkaa myrskyävällä merellä myös eräänlaista kissa- ja hiiri-leikkiä nuorten ja rikollisten välillä. Paulow kuvaa kirjassaan tarkasti Perämeren rannikon seutuja saarineen ja jokineen. Kirjassa on useita kiperiä ja vaarallisia tilanteita, josta porukka selviää nokkeluudella ja rohkeudella.

Pikkuisen uskallan epäillä, kuinka moni vanhempi antaisi lasten lähteä noinkin pitkälle venematkalle. Meri on armoton, sehän tiedetään.

Kirja lähtee reippaasti liikkeelle, mutta pienoinen väsähdys tapahtuu matkan varrella. Henkilökirjo on moninainen, ja vaikka jokainen poika on omanlaisensa, tosipaikan edessä kaikki ovat yhtä. Hyvänä lisänä on topakka Elli.

Surmankarin vangit on nykyajan seikkailutarina, jossa paikoin liikutaan uskottavuuden ja epäuskottavuuden välillä, mutta niinhän seikkailukirjoissa hyvin pitkälle on tapana.

Marja Welin, Etelä-Suomen Sanomat, Keskisuomalainen, Savon Sanomat