Monissa sakeissa liemissä marinoitu lupakyttä Hackman saa kaksi täysin erilaista toimeksiantoa.
Varakas yritysjohtaja palkkaa hänet tutkimaan firmansa laajoja tuotevarkauksia. Missä on oudosti kadonnut, vasta vuoden talossa huhkinut varastoduunari?

Samana päivänä Hackmanin apua pyytää hiukan yli kaksikymppinen kokki. Edelliskeväänä kotonaan raa’asti surmatun entisen rikollisjohtajan tytär. Suomalaisisän ja thaiäidin lapsi haluaa tappajan Oulun käräjäoikeuden eteen ja tuomittavaksi.
Tuplaliksa ja tuplaharmia, Hackman olettaa – ja on taas tapansa mukaan oikeassa.
Toimeksiannot vievät hänet veristen huumesotien, juonittelujen ja ikävän ajankohtaisten kansainvälisten hämäräpuuhien keskelle.
Hackman-dekkareista tuttuun tapaan luvassa on tihenevää jännitystä, hurttia toimintahuumoria, kiperiä arvoituksia, erotiikkaa ja mojovia yllätyksiä.
Kempeleläisen Ari Paulowin neljästoista Hackman-dekkari jatkaa kovaksikeitetyn lajin perinnettä. Tarina kulkee Mickey Spillanen ja Raymond Chandlerin hengessä – toiminnallisin MacLean-maustein – Agatha Christietä unohtamatta.

Paulow pysyy myös neljännessätoista Jesse Hackman -dekkarissaan uskollisena lajin kovaksikeitetylle perinteelle.
Kustantaja Aviador listaa Paulowin kirjalliseen sukulinjaan sellaiset merkkimiehet kuin Mickey Spillane ja Raymond Chandler ja ehkäpä Luurankosaaren (2014) innoittamana itsensä Dame Agathan (Christie).
Päähenkilönä yksityisetsivä Hackman edustaa häpeilemättä perinteistä äijää, joka uskaltaa ottaa itselleen kuuluvan tilan, hoitaa hommansa välillä mutkia oikoen, nauratella naisia ja juoda joskus viinaakin.
Jessessä riittää kotikutoista supersankaria ihailun ja/tai samastumisen kohteeksi, sillä herrasmiehenä hän ei ylitä rajoja röyhkeästi.
Jesse Hackman -sarjan toinen päähenkilö on Oulun kaupunki, jossa Ari Paulow toimi ravintoloitsijana 1980-luvun lopulta vuoteen 2010.
Keltainen vaara käsittelee huumekaupan reviirien jakoa, kun yksi vahva toimija jättää bisneksen.
Jännärin toinen, ehkä vieläkin hälyttävämpi juonikulku, käsittelee itäisen naapurimme agenttien soluttautumista suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin.
Paulowin dekkareista löytyy toiminnan ohessa yllättävän painavaa yhteiskunnallista analyysiä, mutta hienovaraisesti lukijan aivoja kutkuttavina täkyinä, joihin voi tarttua tai sitten vain jahdata rosvoja.
… Paulow ansaitseekin erityiskiitoksen siitä, että pysäyttää lukijansa välillä tankkauspisteille ka kertaa, missä kulloinkin ollaan menossa. Elokuvamaisina otoksina etenevä toimintadekkari vaatii suvaintopaikkansa.
Napakka proosa lystikkäine sanontoineen, luonteva dialogi ja huumori kuljettavat juonta viihdyttävästi.

–  Heidi Lakkala, Kaleva